Yksilöllinen valaistus auttaa jaksamaan ja tehostaa työskentelyä

Haluaisitko mennä illalla väsyneenä nukkumaan ja herätä aamuisin virkeänä? Näinkin yksinkertainen toive tuntuu monesta kaukaiselta haaveelta. Tutkimusten mukaan jopa 10-30 % ihmisistä kärsii jonkinasteisesta unensaantiin liittyvästä ongelmasta. Osa ongelmista selittyy sillä, että olemme etääntyneet meille tärkeästä luontaisesta valonlähteestä: auringosta.

Ihmissukupolvia on ollut maan päällä jo yli 10 000, mutta vain viimeiset 5-6 niistä ovat viettäneet päivänsä pääosin sisätiloissa. Normaalin sisävalaistuksen taso ei vastaa ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin päivänvalon saantiin vuorokauden aikana, mikä aiheuttaa terveydellisiä haittoja, kuten univajetta ja aineenvaihdunnan häiriöitä.

Valon vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ymmärretään jatkuvasti enemmän. Nyt jo tiedämme, että valolla voi tutkitusti parantaa niin yksilöiden jaksamista kuin työn tehokkuuttakin. Tiedämme myös, että jokaisen keho kokee valaistuksen ja sen riittävyyden yksilöllisesti, vaikka ihmiset eläisivät täysin samanlaisissa valaistusolosuhteissa.

Yksilölliseen valontarpeeseen vastaaminen tehostaa suorituskykyä – ja lepoa

Yksilölliseen valontarpeeseen vaikuttavat muun muassa ikä sekä kronotyyppi – siis onko henkilö aamu- vai iltavirkku, vai jotain siltä väliltä. Elämä ei myöskään aina noudata luonnollista päivän kulkua: esimerkiksi vuorotyöt edellyttävät valvomista silloin, kun auringonvaloa ei ole mahdollista saada, ja häiritsevät näin kehon luontaista uni-valverytmiä.

Biosentrisellä valaistuksella voi parantaa kehon tottumista erilaisiin vuorokausirytmeihin ja paikata puutteita luonnonvalon saannissa. BrainLit Alven™ on yksilöllinen valaistusratkaisu, joka säätää valaistustasoa automaattisesti päivän kuluessa niin, että yksilölliset tarpeet valon saannille täyttyvät. Näin mieli on virkeä silloin, kun täytyy pysyä valppaana ja keho osaa väsyä silloin, kun on aika käydä nukkumaan. Tehokkaampi lepo parantaa vireystilaa, kohentaa mielialaa ja tehostaa kognitiivista suorituskykyä.

Tiukkaa keskittymistä vaativiin ammatteihin

BrainLit Alven™ -lattiavalaisinjärjestelmä on mainio apu työhön, joka vaatii tiukkaa keskittymistä ja täyttä aivokapasiteettia. Biosentrinen valo parantaa työmuistia, vähentää silmien, niskan ja hartioiden rasitusta paremman työergonomian myötä, ja auttaa estämään päänsärkyjä. BrainLit-biosentrinen valo ei vilku, joten se ei aiheuta migreeniherkkyyttä.

BrainLit Alvenin Boost-asetus auttaa virkistymään, kun töitä pitää tehdä täysillä tai tehtävät vaativat keskittymistä. Sen rentoutumiseen suunniteltu Relax-asetus auttaa rentoutumaan ja palautumaan työpäivän jälkeen. Automaattinen valaistustason säätö pitää huolta, että valaistus säätyy koko päivän ajan juuri sellaisena kuin yksilön tarpeet vaativat.

Esimerkiksi urheilijoiden ja sairaalan hoitohenkilökunnan mielestä biosentrinen valaistus saa aikaan energisemmän olotilan päivän aikana ja auttaa saamaan paremmin unta illalla, sekä helpottaa tarkkaa työskentelyä ja tuo terveyshyötyjä.

Asiakaspalvelun ammattilaisille parempaan jaksamiseen

Biosentrisen valaistuksen voi säätää sopimaan erilaisiin työvuoroihin ja tehtäviin. Esimerkiksi asiakaspalveluammateissa työskentelevät voivat säätää valaistustasoa kirkkaammaksi silloin, kun uni on jäänyt vähäiseksi, tai kun valppaus meinaa heiketä työtehtävien aikana. Kirkas valo vaikuttaa päivän aikana saatuna positiivisesti unenlaatuun ja mielialaan, ja illalla liian kirkasta valoa kannattaa välttää, jotta unirytmi ei kärsi.

Kun valaistuksen voi mukauttaa erilaisiin tilanteisiin, työntekijät jaksavat paremmin ja saavat unen päästä kiinni myös vaihtelevien työvuorojen aikana. Myös esimerkiksi hotellien asiakkaita voi auttaa rentoutumaan ja palautumaan sopivan hämärän valaistuksen avulla. BrainLit Alven™ -valaistusta voi pyytää myös vauhdittamaan aikaerorasituksesta toipumista.

Konferenssitiloja vuokraavan hotellin asiakkaat ovat kokeneet biosentrisen valaistuksen pitävän mielen virkeänä pitkien konferenssipäivien ajan, ja tekevän myös striimatusta konferenssisisällöstä laadukkaamman etänä osallistuville.

Terveydenhuollon työ helpottuu ja potilaat paranevat nopeammin

Yksilöllinen BrainLit Alven™ -valaistus hyödyttää myös terveydenhuollon ammattilaisia: biosentrinen valo auttaa noudattamaan paremmin luontaista vuorokausirytmiä, mikä auttaa parantamaan unenlaatua ja sitä kautta työhyvinvointia. Potilaille kehon omaa rytmiä tukeva valaistus tarkoittaa nopeampaa parantumista sekä kotiutumista tehokkaamman levon myötä, mikä ilahduttaa niin potilaita kuin heidän omaisiaan, ja nopeuttaa sairaalan potilaskiertoa.

Esimerkiksi öisin hoitoa tarvitsevien potilaiden luona syttyvä hämärä BrainLit-valo ei herätä muita huoneessa olevia, mikä vähentää muiden potilaiden väsymystä ja siitä johtuvaa mielipahaa. Kirkas BrainLit-valo auttaa näkemään värit perinteisiä led-valoja paremmin, jolloin verisuonet erottuvat selkeämmin ja verikokeen otto tai kanyylin laitto helpottuvat.

Vastasyntyneiden osastolla biosentrinen valaistus auttaa ennenaikaisesti syntyneitä lapsia tottumaan päivänvaloon pikkuhiljaa, ja helpottaa niin lasten vanhempien oloa kuin hoitajienkin työtä.

Helppo hallittavuus niin yksilöille kuin käyttäjäryhmille

BrainLit Alven™ sopii niin näihin ammatteihin ja ympäristöihin kuin kotitoimistoillekin. Sitä voi hallita joko valaisimen ohjauspaneelilla, BrainLit-mobiilisovelluksella, tai verkon kautta BrainLit Alven-portaalissa. Samaan BrainLit Alveniin voi kytkeytyä rajattomasti henkilöitä omien käyttäjäprofiiliensa kautta, jolloin yksi valaisin toimii useamman ihmisen yksilöllisten tarpeiden täyttämisessä.

Parhaan hyödyn BrainLit- biosentrisestä valaistuksesta saa, kun sen automaattisesti säätyvän AutoLit-valaistuksen alla voi viettää aikaa kellon ympäri. Tutkimusten mukaan kaksikin tuntia kirkkainta mahdollista BrainLit-valoa ennen klo 14 riittää parantamaan biologista rytmiä ja unenlaatua.

Share this story

Facebook
LinkedIn